Loimaan seudulla kuvataan tällä hetkellä Kyrsyä – Tuftland -nimistä elokuvaa, jossa olen mukana niin tuottajana kuin näyttelijänä. Tätä ensimmäistä tekstiä kirjoittaessa on pääkuvausjakson kolmas viikko käynnissä. Tämä on ensimmäinen iso elokuvaroolini.
Kyrsyä on puolitoista tuntinen sekoitus junttikahua, mysteeriä ja trilleriä, joka sivuaa monia tällä hetkellä tapetilla olevia asioita, kuten naisten oikeuksia, ihmisen suhdetta luontoon sekä nuorison painetta löytää tiensä työelämään. Tämä on elokuva kulttuurien kohtaamisesta ja yhteisöön liittymisestä. Elokuva perustuu Neea Viitamäen samannimiseen ja kohua herättäneeseen näytelmään ja se toteutetaan The Wicker Manin ja Rosemaryn Painajaisen hengessä.
Loimaan lisäksi elokuvaa kuvataan Espoon, Tampereen, Porin ja Joensuun
seuduilla. Elokuvaa tähdittävät maailmallakin noteeratut näyttelijät Veera W. Vilo, Saara Elina ja Ari Savonen, jotka ovat tulleet tutuiksi kotimaisen genre-elokuvan uuden aallon kasvoina.
Kyrsyä – Tuftland on Yhdysvalloissa kouluttautuneen elokuvantekijä Roope Oleniuksen ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö. Elokuvan tuotannosta vastaavat Bright Fame Pictures, Tapahtumatuotanto Kolmas Pyörä sekä Hiski Show ja sen on määrä saada ensi-iltansa 2017.
Lisätietoja elokuvasta:
www.tuftland.com
www.facebook.com/tuftland/
http://www.imdb.com/title/tt5104330/